Suomessa on käyty viime aikoina ahkeraa julkista keskustelua koulutuksesta. Pinnalle on nostettu useita jo pidempään tiedossa olleita ongelmia, kuten oppimistulosten lasku ja eriytyminen sekä useiden alojen osaajapula. Nämä kaikki ovat viennistä elävälle Suomelle vakava paikka, sillä tuotannontekijämme ovat rajalliset. Jollakin on kompensoitava sitä, ettei meillä ole käytössämme määrättömästi pääomia, työvoimaa tai raaka-aineita. Korkea koulutustaso on toistaiseksi ollut vahvuutemme, mutta kehitys on huolestuttava.
Negatiiviselle kehitykselle on annettu useita selityksiä. Syitä on etsitty niin älypuhelimista, inkluusiosta kuin löystyneestä koulukuristakin. Mikään edellä mainituista ei kuitenkaan tutkimusnäytön valossa selitä aukottomasti ongelmiamme. Sen sijaan voidaan melko kiistattomasti osoittaa, että koulutuksesta on leikattu on jo pidemmän aikaa. Vuosina 2012 – 2019 koulutuksesta leikattiin yli 2 miljardia euroa. Samaan aikaan kohonneet tilakustannukset ovat syöneet yhä suuremman osan koulutuksen varatusta rahoituksesta. Näin on käynyt useissa kunnissa, Kuopiossakin. Vaikka koulutukseen siis panostettaisiin euromääräisesti aiempaa enemmän, voi kyseessä olla silti leikkaus, koska tilakustannusten nousu nielee koko lisäpanostuksen ja enemmänkin.
Koulutusleikkaukset on saatava loppumaan, mikäli haluamme varmistaa olevamme jatkossakin kilpailukykyinen ja hyvinvoiva korkean osaamisen maa. Meillä ei ole varaa sika säkissä -politiikkaan, jonka uhriksi moni Sipilän hallitukseen kuuluneita puolueita äänestänyt joutui, kun koulutuslupausta ei pidettykään. Päättäjien on nyt sitouduttava puoluetaustasta riippumatta miettimään pitkäjänteisesti sitä, miten Suomen koulutuspolitiikka pelastetaan.
Pelkkä leikkausten lopettaminen ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös muita vaikuttavia toimia. Samalla kun riittävä rahoitus varmistetaan, voidaan ryhmäkokojen kasvu pysäyttää kirjaamalla opettajamitoitus lakiin. Kun opettajalla on kohtuullinen määrä oppilaita luokassaan, on tällä paremmin aikaa yksilöllisiin kohtaamisiin. Myös työtaakka kevenee, mikä on todella tarpeen, sillä kaikkien jo mainittujen ongelmien ohella myös opettajien uupumus on lisääntynyt. Meillä ei ole varaa siihen, ettei opettajan ammatti enää houkuttele.
Osaajapulaa taas taklataan parhaiten korkeakoulujen aloituspaikkoja ja työperäistä maahanmuuttoa lisäämällä. Meillä on vakaa yhteiskunta ja kaunis luonto, jotka houkuttelevat kyllä tekijöitä, jos heidän annetaan tulla ja tehdä. Rajoitukset ovat väärä ratkaisu tilanteessa, jossa yhtäältä syntyvyytemme on historiamme alhaisimpiin kuuluvissa lukemissa ja toisaalta osa aloituspaikoista jää täyttymättä, koska hakijoita ei omasta takaa riitä.
Jotta suunta voi todella kääntyä, tarvitaan myös ajatuksellisia muutoksia. Koulutus on nähtävä investointina, joka turvaa kansakuntamme hyvinvointia myös tulevaisuudessa. Jos leikkaamme koulutuksesta, sahaamme oksaa, jolla istumme.