Vappupuheeni 1.5.2022

Hyvä vappujuhlaväki. Elämme merkillisiä aikoja. Kuka olisi vielä 2010-luvun päättyessä uskonut, että seuraavan vuosikymmenen alkua värittävät maailmanlaajuinen pandemia ja Euroopan maaperällä käytävä laajamittainen sota.

Samaan aikaan planeettamme lämpenee IPCC:n tuoreimman ilmastoraportin mukaan niin nopeasti, että maapallon keskilämpötilan nousun rajaaminen 1,5 asteeseen vaikeutuu päivä päivältä ellei riittäviin toimiin ryhdytä.

On luonnollista kokea tämän kaiken keskellä negatiivisia tunteita: ahdistusta, surua, raivoa ja toivottomuutta. Moni kysyy: mikä meni pieleen? Mitä me olemme tehneet ansaitaksemme kaiken tämän?

Koen, että tällaisina aikoina tarvitaan toivon viestiä. Viestiä siitä, että kaikesta huolimatta tästäkin selvitään. Silmien ummistamiseen tällainen viesti ei voi kuitenkaan perustua. Niin miellyttävää kuin se olisikin sanoa, ettei meidän tarvitse muuttaa mitään ja että voimme jatkaa kuten ennenkin, on todellisuus toinen. Tarvitsemme vahvaa johtajuutta ja ennennäkemätöntä rohkeutta muutosten keskellä.

Muutos on kuitenkin mahdollinen ja lukuisia sen merkkejä on jo nähtävissä. Vihreiden puoluevaltuuskunta antoi hiljattain ministereilleen ja eduskuntaryhmälleen mandaatin edistää Suomen nato-jäsenyyttä. Vaikkei jäsenyys ongelmaton olekaan, on historiallinen tosiasia, ettei natomaahan ole hyökätty. Ja vaikka pahin tapahtuisikin, voisi Suomi viidennen artiklan nojalla luottaa siihen, ettemme ole enää yksin – toisin kuin reilu 80 vuotta sitten Mainilan laukausten kajahdettua.

Koronapandemian osalta taas voimme todeta, että vaikkei virus olekaan keskuudestamme poistunut, voimme olla ylpeitä siitä rokotekattavuudesta ja suomalaisen terveydenhuollon ammattitaitoisuudesta, joiden ansiosta yhteiskuntamme on jälleen voinut ottaa askelia kohti normaalia. Tunnustusta työstään ansaitsevan sotehenkilöstön ohella meidän on syytä kiittää myös kaikkea sitä hyvää, mitä yhteiskuntamme kokonaisuutena on kriisin myötä ilmentänyt: kykyä sietää epävarmuutta, sopeutua muutokseen, kantaa yhteisvastuuta ja luottaa tieteeseen.

Tieteeseen luottamalla voimme ratkaista myös ilmastokriisin. Meillä on jo nyt tiedossa ne toimet, joita tarvitaan ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi ja osittain siihen kytkeytyvän luontokadon eli lukuisten lajien sukupuuttoaallon hidastamiseksi. Olemme Suomessa menossa oikeaan suuntaan: hallituksemme toimien tukemana Suomi on saavuttamassa hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä. Luonnonsuojelun rahoitus on ennätystasolla, uusia kansallispuistoja perustetaan, sähköautojen latauspisteitä rakennetaan ja pientalojen öljylämmityksestä luopumista tuetaan.

Tätä kaikkea tehdään jo, minkä lisäksi voimme tehdä vielä paljon enemmänkin niin, että selviydymme tästä voittajina. Voimme Kuopiossakin valita panostaa pyöräilyinfraan niin, että yhä useampi valitsisi terveyttä edistävän ja ilmastoa säästävän liikuntamuodon. Kun panostamme kestävään liikkumiseen pyörällä, jalan, raiteilla, sähköautoillen tai joukkoliikenteessä, emme ainoastaan tee ilmastotekoja, vaan harjoitamme myös vastuullista turvallisuuspolitiikkaa. Jokainen Putinin kassasta puuttumaan jäävä bensaeuro on askel kohti energiaomavaraisempaa Suomea.

Parasta tässä on, että aivan jokainen meistä voi vaikuttaa pienilläkin teoilla paremman huomisen koittoon, eikä se ole koskaan ollut näin helppoa. Valkeisenlammella kerätty roska, kaupasta ostettu suomalainen härkis, kotimaanmatkaksi vaihtunut ulkomaanreissu ja ukrainalaisten auttamiseksi osoitettu euro ovat kaikki pieniä, mutta monien tekeminä merkityksellisiä ja vaikuttavia tekoja.

Näitä merkityksellisiä valintoja tarvitsevat etenkin tulevat sukupolvemme. Heille me tämän pallon jätämme, kun täältä poistumme.

Ilokseni olen sekä opettajan työssäni että Kuopion vihreiden nuorten puheenjohtajana saanut havaita, että nuoret todella välittävät – eivät ainoastaan omastaan, vaan myös muiden ihmisten ja lajien tulevaisuudesta. Meillä on kasvamassa sukupolvi, joka on saanut murehtia, mutta on myös osin tästä syystä oppinut empatiaa – oppinut välittämään. Tätä toisen asemaan asettumisen supervoimaa me tulemme tarvitsemaan ikäryhmästämme riippumatta.

Kun nuoret toivovat meitä ilmastotekoja, luonnon suojelemista, ihmisoikeuksien kunnioittamista ja mielenterveyspalveluihin panostamista, on meillä päättäjillä tilaisuus näyttää kypsyytemme. Me voimme päättää kuunnella ja toimia. Me voimme valita toiveikkaamman huomisen.