Minna Canth on todennäköisesti Suomen tunnetuin feministi. Muita nykypäivän suomalaiselle tuttuja feministejä ovat esimerkiksi kirjailija Sofi Oksanen, poliitikko Rosa Meriläinen ja bloggaaja Minja Koskela. Listaa voisi jatkaa paljon pidemmällekin, sillä tunnettuja feministejä Suomessa riittää tänä päivänä.
Tunnettujen suomalaisten feministien listassa on kuitenkin yksi kiusallinen piirre: sillä ei ole juurikaan miehiä.
Jos et usko, voit kokeilla nimetä kolme tunnettua miesoletettua feministiä lonkalta.
Vaikeaa, eikö?
Mutta miksi? Tämä kysymys on kiehtonut minua jo jonkin aikaa. Kokemusteni ja käymieni keskustelujen pohjalta näyttää, että miehillä on suuria vaikeuksia samaistua feminismiin. Merkittävä osa käymistäni keskusteluista kohdistuu feminismin käsitteeseen; sen ei koeta kuvaavan hyvin pyrkimystä tasa-arvoon sukupuolittuneen etuliitteensä vuoksi. Esitetty kysymys kuuluu: miksi feminismi, miksei vaikka ekvalismi tai tasa-arvo?
Termi ei kuitenkaan näytä olevan ainoa ongelma. Esiin ovat nousseet myös monien yksittäisten feministien teot ja toiminta, joiden katsotaan olevan esimerkkejä siitä, miten moderni feminismi on ajautunut radikaalien ja todellisuudentajunsa menettäneiden ihmisten käsiin. Ainakin nämä feministit koetaan porukaksi, jolla on pahat mielessä ja johon ei haluta tulla yhdistetyksi.
Kolmantena epäkohtana mainitaan oletettu miesviha, johon feminismin katsotaan olevan kytköksissä. Kriitikoiden kokemus on, että syyllistävä sävy yhdistettynä aggressiiviseen fanaattisuuteen työntää luotaan ja peittää alleen viestin, jossa saattaisi totuuden siemen ollakin.
Edellä mainittu tulee mielestäni ottaa vakavasti ja pohtia, millaisilla askelmerkeillä tästä voitaisiin jatkaa. Ottaen huomioon, että jo Minna totesi naiskysymyksen olevan koko ihmiskunnan kysymys, olisi erittäin suotavaa, että myös miehet saataisiin mukaan talkoisiin.
Omaa suhtautumistani pohtiessani olen joutunut punnitsemaan edellä luettelemiani palautteita. Kaikkein vaikeimmaksi palaksi on osoittautunut terminologinen kysymys. Siksi palaan siihen viimeisenä.
Yksittäisten feministien radikalismi on teema, jota määrittävät eri ihmisten subjektiiviset käsitykset siitä, mikä radikaaliksi ylipäätään luokitellaan. Toisen ihmisen radikaali on toisen arkipäivää. Terminologisestihan radikalismi tarkoittaa jonkin perinpohjaista muuttamista, mikä tietysti on ristiriidassa monien ihmisten varovaisuuteen ja maltillisuuteen nojaavan konservatismin kanssa.
Tässä kohtaa pitäisi kuitenkin mielestäni kysyä, onko huomion kiinnittäminen muutosvaatimusten voimakkuuteen kaikkein olennaisinta vai pitäisikö huomion olla pikemminkin siinä, millaisia muutoksia tavoitellaan.
Voimme toki tissiflashmobia seuratessamme jäädä jumiin siihen epämiellyttävän hämmentävään tunteeseen, jonka paljaiden rintojen julkinen esittely aiheuttaa ja sivuuttaa täysin koko tempauksen pointin, mutta tällä tavoin emme onnistu näkemään metsää puilta. Paljaiden rintojen esittelyn pointtina ei ole konservatiivien ärsyttäminen (vaikka sitä se eittämättä aiheuttaa), vaan tuoda näkyväksi, ettei miehiin ja naisiin näytä pätevän samat säännöt muun muassa seksuaalissävytteisen kielenkäytön, pukeutumisen vapauden ja rooliodotusten suhteen.
Mitä taas tulee miesvihaan, on varmasti totta, että feministienkin joukossa on ihmisiä, joilla on huonoja kokemuksia miehistä. Tämä on itse asiassa lähes väistämätöntä, koska lähisuhdeväkivalta, seksuaalinen härintä ja raiskaukset ovat sekä valitettavan yleisiä että voimakkaasti sukupuolittuneita tekijän ollessa tyypillisesti mies. Huonot kokemukset eivät kuitenkaan yksin tee kenestäkään minkään aatteen kannattajaa.
Miesvihaa feminismistä on lisäksi vaikeaa sisällöllisellä tasolla löytää. Naisten aseman parantamiseen tähtäävä aate on toki monisyinen ja jakaantunut erilaisiin suuntauksiin, mutta keskeisenä elementtinä kaikissa esiintyvä patriarkaatin eli miesten etuoikeuksiin nojaavan yhteiskunnan käsite ei sekään ota kantaa yksittäisten miesten ihmisarvoon, vaan pikemminkin rakenteisiin.
Nämä rakenteet, joilla voidaan tarkoittaa esimerkiksi tytöttelyn, kourimisen ja huorittelun kaltaisia haitallisia käyttäytymismalleja, eivät ole kiveen hakattuja. Vaikka niillä olisi biologinen perusta primitiivisissä tunteissa ja vieteissä, ne eivät ole determinoituneita ja hallinnan ulkopuolella olevia asioita. Kyse on halusta muuttua, ei muutoksen mahdottomuudesta.
Mitä tulee itse termiin feminismi, pidän sitä rehellisesti sanoen epäoptimaalisena tasa-arvon edistämiseksi. Minulla ei ole kuitenkaan syytä olettaa, että neutraalimpi termi takaisi laajempaa luottamusta ja intoa tasa-arvon edistämiseen, sillä innottomuus muutoksiin perustuu merkittäviltä osin myös epäluuloihin ja pelkoihin siitä, mihin tasa-arvokehityksellä pyritään. Käsitykset miesvihasta tai erimielisyydet toimintatavoista eivät katoa minnekään, vaikka termi vaihtuisi.
Tästä syystä olen päättänyt jättää terminologisen kinastelun vähemmälle ja keskittyä tarkastelemaan niitä sisältöjä, joista feministit puhuvat. Toistaiseksi nyökyttelyä on ollut päänpyörittelyä kohden sen verran usein, ettei minua hävetä kutsua itseäni feministiksi.
Oliko tämän kirjoituksen tarkoitus siis olla ulostuloni feminismikaapista? Sitäkin, mutta ennen kaikkea tämä kirjoitus on osoitettu kaikille niille, joilla on jokin rakas ja tärkeä idea tai tavoite mielessään, mutta ajatus tulla yhdistetyksi johonkin arveluttavana pidettyyn epäilyttää. Jos todella uskot asiaasi ja pidät itseäsi hyvänä tyyppinä, on sinulla mahdollisuus olla osa yleisen mielipiteen muutosta. Miesoletetut feministit ovat vähissä osaltaan siksi, että esikuvat puuttuvat. Minä pystyn nimeämään muutamia, mutta liian harva suoriutuu kirjoituksen alkupään tehtävästä.
Muutokset eivät taphdu ilman samaistuttavuutta. Muutos tarvitsee symboleja, keulakuvia ja positiivisia voimia tuekseen. Minä en kuvittele olevani mikään messias, mutta tiedän, että esimerkkini kautta joku toinenkin voi rohkaistua ajattelemaan suhdettaan feminismiin uusiksi.
Ja vaikket feministiksi haluaisi itseäsi kutsuakaan, tärkeintä on, että perustelet itsellesi, miksi ajattelet niin kuin ajattelet ja varmistat tiedostavasi, mitkä asiat omaan päätökseesi vaikuttavat. Minun vaakakupissani naisten ja kaikkien muidenkin epätasa-arvoa kokevien ryhmien ongelmien ratkaiseminen painaa enemmän kuin terminologinen optimaalisuus.
Ei nimi miestä pahenna, ellei työmies vaimoaan.