Sosiaalinen media on pullollaan julkisuuden henkilöitä, influencereita ja muita aktiivisia sisällöntuottajia, jotka puhuvat ekologisemman elämäntavan puolesta. Tämä on erittäin tervetullutta, sillä sosiaalisina eläiminä me tarvitsemme esikuvia ja rohkaisua etenkin uuden äärellä. Aika ajoin törmään kuitenkin ilmiöön, jossa vaikuttaja puhuu ekologisesta valinnastaan perustellen ja asiallisesti, mutta merkittävä osa vastaanotosta on kriittistä.
Oivaltavimmasta päästä ovat huomautukset kaksinaismoralismista: vaikuttajan tunnustetaan olevan oikealla asialla, mutta samalla huomautetaan, että jokin hänen valinnoistaan on ristiriitainen suhteessa hänen muihin valintoihinsa. Esimerkiksi vaikuttaja voi videossaan markkinoida kasvispainotteista ruokavaliota, mutta saakin kiitoksen sijaan kritiikkiä siitä, että on meikannut itsensä vastuutonta kuluttamista edustavan meikkikalenterin avulla. Vaihtoehtoisesti vaikuttajaa voitaisiin myös kritisoida sillä perusteella, että tämä markkinoi kasvissyöntiä, mutta samaan aikaan ajaa polttomoottorikäyttöisellä autolla.
Edellä kuvatun kaltainen kritiikki voi tosin olla loogisuudestaan huolimatta monin tavoin epäreilu. Esimerkiksi ihmisen työmatkan pituus, taloudelliset resurssit, elämänvaihe ja huono julkisen liikenteen verkosto voivat muodostaa kokonaisuuden, jossa polttomoottoriautosta luopuminen on haastavaa. Erityisen epäreilun tällaisesta kritiikistä tekee kuitenkin se, ettei juuri kukaan meistä ole täysin johdonmukainen ja ”valmis” ekologisuuspyrkimyksissään. Vaikka ihmisellä olisikin tiedollisella tasolla ymmärrys siitä, kuinka hänen kuuluisi tai olisi mahdollista toimia, ei ajatusten jalostuminen teoiksi tapahdu välttämättä sormia napsauttamalla. Tottumusten muuttaminen vaatii aina aikaa. Tässä suhteessa toivoisinkin armollisuutta niiltä, jotka näkevät ekologista epäjohdonmukaisuutta ympäristössään. Tämä armollisuus ei ole tärkeää siksi, että ihmisten miellyttäminen olisi arvo sinänsä. Se on tärkeää siksi, että meillä ei ole varaa jättää ekologisia valintoja tekemättä. Jos ihmiset luovuttavat, koska eivät koe tekevänsä riittävän hyvin, meillä on pitkällä aikavälillä käsissämme kädenlämpöistä nykyhetkeä polttavampia ongelmia.
Muutokset eivät ole helppoja, ja me kaikki tarvitsemme tukea. Samaan aikaan kriittinen ajattelu on tärkeää, eikä tätä kirjoitusta ole tarkoitettu sitä vaientamaan. Siksi esitänkin kompromissin: kohdatessamme keskeneräisyyttä hyvän tavoitteen äärellä, meidän tulisi huomauttaa epäkohdasta kohteliaasti, mutta muistaa myös kertoa, että pidämme tavoitteita hyvinä. Jos koemme epävarmuutta sanojemme asettamisesta, voimme käyttää vanhaa kunnon hampurilaismallia – ensin hyvää, sitten kehitettävää ja lopuksi taas kiitoksen sana. Näin tuemme toisiamme tärkeässä asiassa ryhtymättä kuitenkaan jarruttamaan positiivista kehitystä.
Sami Kumpulainen
Opettaja, Kuntavaaliehdokas (Vihr.)
Kuopio
Kirjoitus on julkaistu lyhennettynä versiona Savon Sanomissa 8.12.2020